Mikä tekee munista luomua?

Luomumunia
Suomessa munittiin vuonna 2018 yhteensä 4,67 miljoonaa kiloa luomumunia. Se oli 6,7 % kaikista kananmunista.

Jokaisen myynnissä olevan kananmunan kuoressa on leima, jonka ensimmäinen numero kertoo munan tuotantotavan. Nolla kertoo, että proteiinipommi on munittu luomukanalassa.

Luomumunista maksetaan tuottajille enemmän kuin virikehäkki- tai lattiakanalan munista. Myös niiden kuluttajahinta on muita korkeampi. Hintaero selittyy luomukanalan reippaasti korkeammilla rakennuskustannuksilla ja muilla luomutuotannon ehdoilla, jotka aiheuttavat kustannuksia. Luomuvaatimuksista monet parantavat eläinten hyvinvointia.

Luomukanala on hyvinvoinnin edelläkävijä

Luomukana elää lajitovereihinsa nähden leveästi ja monenlaisista virikkeistä nauttien. Luomukanalassa saa asua enintään kuusi kanaa neliömetrillä ja luonnonvalo pääsee sisään kanalan ikkunoista. Tavanomaisessa tuotannossa lintuja voi olla yhdeksän neliöllä, eikä kanaloissa yleensä ole ikkunoita.

Luomukanalan varusteluun kuuluvat kanoille lajityypillisesti tärkeät asiat: orret ja munintapesät. Orret ovat pidemmät kuin muiden tuotantomuotojen kanaloissa ja niillä on tilaa lepäillä. Lisäksi kolmasosa luomukanaloiden lattioista on pehkualuetta, jossa on tilaa kylpeä ja kuopsuttaa. Häkit luomukanaloista puuttuvat tyystin – kaikki kanat liikkuvat vapaasti.  luomukanala

Kesäisin nautitaan ulkoilusta

Kanalan pehkussa kuopsuttelun ohella luomukanat pääsevät vähintään toukokuusta lokakuuhun ulkoilemaan. Hiekkakylvyt ja muu kanamainen aktiivisuus on mahdollista ulkotarhoissa, joissa koko alueen peittävät verkkoaidat estävät luonnonlintujen pääsyn kanatarhoihin. Ulkoilutilaa on oltava vähintään neljä neliömetriä kanaa kohti.

Luomukanan menu on vivahteikas. Kanoja ruokitaan kestävästi tuotetulla vilja- ja valkuaisrehulla, joka on peräisin pääasiassa kotitilalta tai lähialueen luomuviljelijöiltä. Luomurehu on aina tuotettu ilman keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Lisäksi synteettisten aminohappojen ja väriaineiden käyttö on ruokinnassa kiellettyä. Sitä vastoin luomulinnut saavat päivittäin myös virikkeellistä ruokaa kuten porkkanoita ja ruohoa.luomukanoja

Luomu on valvottu tuotantojärjestelmä, jossa on tiukat ehdot eläinten pito-olosuhteiden, lääkinnän ja ruokinnan suhteen. Suomessa noudatetaan EU:n luomuasetusta, ja kaikki luomumunia tuottavat tilat tarkastetaan vuosittain. Luomumunan tunnistat kaupassa EU:n luomumerkistä.

Tämä aineisto on tuotettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuella keväällä 2018.
Tämä aineisto on päivitetty syksyllä 2019 Mitä se luomu oikeastaan on -hankeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Tiedostot

Aiheeseen liittyvää