Mikä tekee mansikasta luomua

Mansikka on suosittu luomumarja, jota myydään monilta tiloilta suoraan kuluttajille. Vuonna 2018 sitä viljeltiin Suomessa yhteensä noin 190 hehtaarin alueella.

Luonto auttaa luomuviljelijää

Luomumansikkaa voi ostaa suoraan tiloilta joko itse poimien tai valmiiksi poimittuna. Pro Luomu on halunnut helpottaa lähimmän tilan löytymistä listaamalla kaikki tiedossaan olevat luomumansikkatilat, jotka suoramyyvät mansikkaa.

Luomumansikan kasvatuksessa ei käytetä kemiallista tuholais- tai rikkakasvien torjuntaa, eikä kemiallisia homemyrkkyjä. Niiden sijaan luomussa luonto on viljelijän apuna onnistuneessa mansikankasvatuksessa.

Mehiläiset torjuvat harmaahometta

Luomuviljelijät eivät käytä kemiallisia kasvinsuojeluaineita, joten heiltä vaaditaan tavanomaista enemmän kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Tauteja ehkäistään parhaiten vuoroviljelyllä, ilmavalla kasvustolla ja terveillä taimilla. Luomuviljelyssä viljelijän apuna ovat lisäksi luonnon omat pikku apurit, kuten mehiläiset ja petopunkit.

Mehiläiset ovat joillakin tiloilla apuna harmaahomeen torjunnassa, joka on yleinen mansikoihin tarttuva sienitauti. Mehiläiset levittävät viljelyksille biologista torjuntaeliötä samalla, kun ne pölyttävät kukkia. Mikrobivalmiste estää homeen muodostumista.

Tuholaisten torjunnassa luomumansikkatiloilla käytetään kemiallisen tuholaistorjunnan sijaan tuholaisten luontaisia vihollisia, kuten petopunkkeja. Niillä torjutaan esimerkiksi mansikkapunkkia, joka imee nestettä mansikan lehtisoluista. Yhdelle hehtaarille tarvitaan töihin jopa miljoona petopunkkia. Petopunkit eivät voi levitä hallitsemattomasti Suomen luontoon, koska ne eivät kestä talvea.

Luomu edistää luonnon monimuotoisuutta

Luomumansikkamailla maahan saadaan arvokasta typpeä viljelykierron avulla. Mansikkaviljelyksillä kasvatetaan vuorovuosin esimerkiksi apilaa. Luomutilojen monipuolinen viljelykierto auttaa rikkakasvien ja tuholaistenkin torjunnassa. Ilman viljelykiertoa mansikan tuholaiset pysyisivät maassa ja siirtyisivät vanhasta kasvustosta helpommin uuteen. 

Luomumansikan viljelyssä käytetään esimerkiksi kateviljelyä ja rivivälinurmea, jotka vähentävät rikkakasvien haittoja. Pensaiden väliin jätetään kunnolla tilaa. Rikkakasveja torjutaan käsin kitkien. 

Koska luomumansikkaa viljellään luonto huomioiden, edistää luonnonmukainen viljely myös luonnon monimuotoisuutta. Luomupellolla elää noin 30 % enemmän eliölajeja kuin tavanomaisella pellolla. Luomuviljelty maaperä sitoo itseensä myös enemmän hiiltä kuin tavanomaisesti viljelty maaperä.

Luomu on valvottu tuotantojärjestelmä, jossa on tavanomaista tiukemmat ehdot ympäristön hyvinvoinnin varmistamiseksi. Suomessa noudatetaan EU:n luomuasetusta, ja kaikki luomutilat tarkastetaan vuosittain. Luomutuotteen tunnistat EU:n luomumerkistä.

                     Artikkeli on osa Mitä se luomu oikeastaan on? -hanketta, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Tiedostot

Infograafi: Mikä tekee mansikasta luomua?

Aiheeseen liittyvää