Noin 65 luomu- ja ruoka-alan ammattilaista ja kehittäjää kokoontui Hämeenlinnaan ja saman verran etäyhteyksien päähän maa- ja metsätalousministeriön ja Pro Luomun järjestämään Luomufoorumiin, jossa arvioitiin kansallisen luomuohjelman Luomu 2.0:n etenemistä nyt, kun toimeenpano on puolivälissä. Aiheeseen syvennyttiin ajankohtaisseminaarin sekä työpajojen ja ryhmäkeskustelujen muodossa, ja linjattiin tulevien vuosien kehittämisen painopisteitä.
Luomufoorumin avasi valtiosihteeri Päivi Nerg, joka tarkasteli puheenvuorossaan luomualan kehitystä. Hän totesi, että vaikka paljon on jo tehty, selkeä kansallinen tahtotila on luomun osalta puuttunut, mikä on hidastanut tavoitteiden saavuttamista. Keskeisinä kehittämiskohteina Nerg näki markkinoiden vahvistamisen, kuluttajaymmärryksen lisäämisen sekä luomun aseman parantamisen kotimaassa, jotta myös vienti voisi kasvaa.
Päivi Nerg peräänkuulutti luomun kirjaamista kansalliseen ruokastrategiaan ja vaikuttamista tuleviin hallitusohjelmiin. Lisäksi hän korosti julkisten hankintojen, tutkimuksen ja EU-tason päätösten merkitystä jatkokehityksessä.
Luomufoorumissa järjestettiin myös kansallisen ruokastrategian työpaja, joka oli maa- ja metsätalousministeriön viimeinen sidosryhmätilaisuus strategian toimeenpanon valmistelussa. Keskustelu oli vilkasta ja toimeenpanosuunnitelmasta vastaava erityisasiantuntija Elina Ovaskainen sai roppakaupalla ideoita, miten luomun avulla voidaan osaltaan vastata strategian tavoitteisiin. Myös työpajassa nostettiin tärkeäksi luomuohjelman jatko.
”Luomu 2.0 -ohjelman toimeenpanokautta on vielä jäljellä, mutta on ehdottoman tärkeää, että alamme suunnittelemaan jo nyt myös seuraavaa luomuohjelmaa. Miten luomua kehitetään vuoden 2030 jälkeen?”, sanoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.
Luomufoorumin toisena päivänä luomualan kehittäjät keskittyivät syvemmin mm. valvonnan kysymyksiin, CAP-uudistukseen ja luomuosaamiseen. Työpajoissa kerättiin näkemyksiä esimerkiksi luomutuotannon perusteoksen eli Jukka Rajalan Luonnonmukainen maatalous -kirjan päivittämiseen ja laajentamiseen niin, että se palvelee luomuarvoketjun eri toimijoita ja aloja.
Osallistujien antaman palautteen perusteella Luomufoorumia pidettiin tarpeellisena ja kaksi kolmesta osallistujasta koki, että sai tapahtumasta uusia ideoita ja kontakteja omaan työhönsä. Asteikolla 1–5 tapahtuma sai arvosanaksi 4,3. Vaikka keskustelu oli jo nyt vilkasta, sille toivottiin edelleen lisää aikaa. Lisäksi osa toivoi, että paikalla olisi koko luomun arvoketju vielä laajemmin.
Ohjelma
Luomufoorumin seminaari to 19.3. klo 10-17.15
Luomufoorumin ensimmäisen päivän juontaa osastopäällikkö Sebastian Hielm, maa- ja metsätalousministeriö.
klo 10 Luomufoorumin avaus
- Avaussanat, valtiosihteeri Päivi Nerg, maa- ja metsätalousministeriö
- Luomu Hämeessä, toiminnanjohtaja Päivi Rönni, MTK Häme
- Mihin luomu Suomessa matkaa? Luomun kulutus kaupassa ja ruokapalveluissa, toiminnanjohtaja Aura Lamminparras, Pro Luomu ry
- Entä jos luomua olisi 25 %? Yliopistotutkija Kari Koppelmäki, Helsingin yliopisto Ruralia-Instituutti
- Kommenttipuheenvuoro, Luomuliiton puheenjohtaja Janne Rauhansuu
klo 11.45 Lounas (omakustanteinen)
klo 12.30 Luomun uudet mahdollisuudet
- Uudistavalla luomulla uusia avauksia, maanviljelijä Juuso Joona, Tyynelän tila
- Luomu osana kosmetiikka-alan tulevaisuutta, väitöskirjatutkija Iida Alasentie, Helsingin yliopisto Ruralia-Instituutti
- Mitä ovat ekoalueet ja pitäisikö niitä saada myös Suomeen? projektipäällikkö Päivi Pylkkänen, Helsingin yliopisto Ruralia-Instituutti ja luomuasiantuntija Brita Suokas, Luomuliitto, hankkeesta Kohti ekoalueita – Ekoaluetiekartan kokoaminen Etelä-Savoon
- Luomun tuuppaus ja yhteistyö kauppojen kanssa Vaasan seudulla, Ann-Sofi Ljungqvist, Yrkesakademin ja Micaela Ström, NSL (PUHEENVUORO RUOTSIKSI)
- Yhteiskehittämistä ja innovaatioita luomuun, johtaja Sari Iivonen, Luomuinstituutti
klo 14.00 Kahvitauko
klo 14.30 Työpaja (vain paikan päällä):
Luomu kansallisen ruokastrategian toimeenpanossa, työpajan vetää erityisasiantuntija Elina Ovaskainen, maa- ja metsätalousministeriö
klo 17.15 Virallinen osuus päättyy
klo 19.00 Vapaamuotoinen yhteinen illallinen
Luomufoorumin työpaja ja ryhmäkeskustelut pe 20.3. klo 8.30-13
(Vain paikan päällä.)
Ohjelmassa rinnakkain:
Koko aamupäivän työpaja
klo 8.30-12 (klo 10 kahvit) Tiedolla ja taidolla tavoitteisiin: tutkimus-neuvonta-koulutus -työpaja. Työpajan järjestää Luomuinstituutti.
Ryhmäkeskustelut
klo 8.30-10 Luomuvalvonnan totuus ja tehtävä. Ryhmäkeskustelun järjestää Ruokavirasto.
klo 10-10.30 Kahvitauko
klo 10.30-12 Minne menet maatalouspolitiikka? Ryhmäkeskustelun järjestää maa- ja metsätalousministeriö.
klo 12-13 Lounas (omakustanteinen)
Lisätietoja:
- toiminnanjohtaja Aura Lamminparras, Pro Luomu ry, aura.lamminparras@proluomu.fi, puh. 040 556 8097
- erityisasiantuntija Annika Öhberg, maa- ja metsätalousministeriö. annika.ohberg@gov.fi, puh. 050 349 9296
Luomufoorumin järjestää vuonna 2026 maa- ja metsätalousministeriö sekä Pro Luomu osana Verkostoilla voimaa yhteistyöhön – Ruokasektorin koordinaatio -hanketta, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
