Edellinen Pro Luomu sai EU:lta lähes miljoonan luomukampanjaan
Seuraava Innovaatiokilpailun voitti uudenlainen härkäpapuvalmiste
Tiedotteet

Luomun kulutus yleistyy – lähes joka kolmas käyttää viikoittain

Jaa:
Luomutuotteet kuuluvat yhä useamman suomalaisen ruokapöytään. Tuoreen kuluttajakyselyn mukaan lähes joka kolmas käyttää luomua vähintään viikoittain. Luomutuotteita suositaan puhtauden, hyvän maun ja ympäristöystävällisyyden takia.

Luomulla on Suomessa 2,2 miljoonaa säännöllistä käyttäjää, kertoo Pro Luomun teettämä luomun kuluttajabarometri. Luomua syö noin 150 000 suomalaista enemmän kuin kaksi vuotta sitten.

Luomua suositaan edelleen eniten lapsiperheissä, mutta etenkin miesten osuus luomun kuluttajakunnassa on lisääntynyt parin viime vuoden aikana. Samalla erot luomun käytössä eri tuloluokkien ja koulutustasojen välillä ovat tasaantuneet.

– Luomu ei ole enää vain naisten tai nuorten naisten juttu vaan koko kansan juttu. Erityisen hienoa on, että aiempaa useampi ostaa luomua ainakin kerran viikossa. Se kertoo, että luomu on kasvanut osaksi suomalaista arkipäivää, Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila toteaa.

Luomun kuluttajabarometrin tuloksia esiteltiin keskiviikkona 2.10. Luomuelintarvikepäivässä Helsingissä. Barometrin toteutti Kantar elo-syyskuussa 2019 Pro Luomun toimeksiannosta. Barometriin vastasi 1 014 suomalaista, jotka ovat iältään 18–68-vuotiaita. Luomun kuluttajabarometrin rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Nuoret miehet ja ikääntyvät naiset lisänneet luomukulutustaan

Luomun kuluttajabarometrin mukaan suomalaisista 32 % käyttää luomutuotteita aktiivisesti eli vähintään kerran viikossa. Heidän osuutensa on lisääntynyt neljä prosenttiyksikköä verrattuna kaksi vuotta aiemmin tehtyyn kyselyyn: etenkin nuorten miesten ja ikääntyvien naisten kiinnostus luomuun on kasvanut.

Säännöllisesti eli vähintään kerran kuukaudessa luomua käyttää 24 % suomalaisista. Osuus on sama kuin aiemmin. Sen sijaan satunnaisesti luomua käyttävien suomalaisten osuus on laskenut neljä prosenttiyksikköä, ja on nyt 34 %.

Kottila arvioi, että luomun käytön kehitys heijastelee vastuullisuuden kasvua kulutustrendinä.

– Luomun käyttöään lisäävät juuri ne kuluttajat, joille vastuullisuus ja sen toteuttaminen omassa kulutuksessa on tärkeää. Myös toinen kulutustrendi eli hyvinvointi siivittää luomun käytön kasvua. Se ohjaa valitsemaan mahdollisimman puhdasta ja luonnollista ruokaa, hän sanoo.

Kyselyn perusteella luomun kulutus kasvaa myös tulevaisuudessa, sillä yli puolet kuluttajista arvioi lisäävänsä luomun käyttöä lähivuosina. Merkittävä kasvupotentiaali on etenkin luomua säännöllisesti käyttävissä kuluttajissa, sillä heistä yli 70 % aikoo lisätä luomukulutustaan.

Puhtaus, maku ja ekologisuus vetoavat kuluttajiin

Suomalaiskuluttajien tärkein syy ostaa luomua on puhtaus: luomutuotteissa arvostetaan lisäaineiden vähäisyyttä ja jäämättömyyttä. Myös luomutuotteiden hyvä maku sekä tuotannon ympäristöystävällisyys ja ekologisuus ovat suomalaisille aiempaa tärkeämpiä syitä ostaa luomua. Luomueläinten hyvinvointia arvostavat etenkin luomua aktiivisesti käyttävät kuluttajat.

Kuluttajat pitävät luomua vastuullisena, terveellisenä ja trendikkäänä kuluttamisena. Yhä harvempi näkee sen viherpiiperryksenä.

Myös ammattikeittiöiden toivotaan tarjoavan luomua

Yhä useampi suomalainen toivoo, että myös ammattikeittiöt tarjoavat luomua asiakkailleen. Noin 60 % kuluttajista pitää erittäin tai melko tärkeänä, että luomua on tarjolla päiväkodeissa ja kouluissa sekä ravintoloissa. Yli puolet kuluttajista pitää luomun tarjoamista tärkeänä myös työpaikkaruokailussa.

Luomun käytön yleistymisen myötä EU:n luomumerkki tunnistetaan aiempaa paremmin. Nyt puolet suomalaisista tietää tai olettaa sen olevan luomutunnus, kun vielä kaksi vuotta sitten osuus oli selvästi pienempi. Kansallinen luomumerkki eli aurinkomerkki tunnistetaan yhä vähän paremmin.

Tiedostot

Tutustu koko tutkimukseen

Aiheeseen liittyvää