Edellinen Noora Mantere: Äärimmäiset sääolot vaativat maalta paljon
Seuraava Retki luomuperunatilalle
Blogit

Timo Kaila: Yhdessä enemmän luomua

Jaa:
Aloitimme Apetitilla viime vuonna luomuohjelman, jolla pyrimme avaamaan luomutuotannon pullonkauloja ja saamaan yhdessä enemmän luomua markkinoille.
Timo KailaTeksti: hankintapäällikkö Timo Kaila, Apetit Ruoka Oy

Luomutilojen määrä Suomessa on kasvanut tasaisesti kuluvan vuosikymmenen ajan. Eviran arvion mukaan tämän vuoden lopussa Suomessa olisi lähes 5 100 luomutilaa, kun kymmenisen vuotta sitten määrä oli tuhannen tilan verran pienempi. Suurin hyppäys luvussa on tapahtunut kuitenkin hetkessä, kun tämän vuoden aikana luomuun siirtyy lähes 500 uutta tilaa.

Apetitin luomuohjelma elää nyt toista vuottaan. Kuluvalla satokaudella viljelytämme lähes kaksinkertaisen määrän luomukasviksia viime vuoteen verrattuna. On myös ilahduttavaa, että luomuviljelijöidemme määrä on viime vuodesta kasvanut.

Oppia ammennettu

Meille Apetitilla luomu on luontainen jatke Vastuuviljely-menetelmäämme. Suomen suurimpana viljelyttäjänä meidän täytyy huomioida erityisesti kestävät viljelytavat – suurikaan sato ei lämmitä mieltä, mikäli sen saamiseen käytetyt menetelmät pilaavat maaperäämme ja köyhdyttävät tulevia satoja.

Haluamme panostaa luomun tutkimiseen ja viljelymenetelmien kehittämiseen tosissaan. Apetitin Räpin koetilalla siirrettiin yksi lohko viime vuonna luomuviljelyyn, ja tänä vuonna peltoa vielä valmistellaan sopivilla esikasveilla ensi vuotta varten, jolloin Räpillä viljellään luomukriteerit täyttäviä avomaan vihanneksia.

Vuosi 2017 oli viljelyolosuhteiltaan vaikea. Opimme paljon luomuviljelyn menetelmistä – siitä, miten ja milloin asioita pitää tehdä. Tai ainakin sen, miten ei kannata toimia. Vuosi oli siis hyvin opettavainen. Tämän kevään olosuhteet ovat olleet jälleen haastavat, tällä kertaa tosin pitkään jatkuneen kuumuuden ja kuivuuden vuoksi. Esimerkiksi liekitys, tärkeä menetelmä rikkaruohojen torjunnassa, on ollut metsäpalovaroituksien vuoksi mahdotonta.

Räpillä tehtävän koetoiminnan tavoitteena on siirtää opitut kokemukset ja uudet menetelmät suoraan sopimusviljelijöidemme käyttöön. Kerrytettävät kokemukset luomusta ovatkin tämän vuoksi hyvin tärkeitä. Selvitimme viime vuonna viljelijäkyselyn avulla, että lähes kolmannes viljelijöistä kokee esteeksi luomuun siirtymiselle sen, ettei omaa tarpeeksi tietotaitoa luomuviljelyyn liittyen. Tässä onkin Vastuuviljely-menetelmämme ja luomuohjelmamme ydin: edistää kestäviä viljelymenetelmiä ja saada ne tehokkaasti sopimusviljelijöidemme käyttöön.

Luomun määrä ja kysyntä ovat kasvussa

Apetitin luomuohjelmassa on siis käynnistynyt toinen vuosi. Yhteensä Apetitin historiassa käynnissä on kuitenkin jo kolmas kerta luomun parissa, ensimmäiset panostukset tehtiin jo 1990-luvulla. Aiemmin aika ei ole ollut vielä kypsä teollisen mittakaavan luomutuotannolle, mutta nyt tilanne vaikuttaa toiselta – luomulle on selkeästi kysyntää.

Viljelijöiden valintoja ohjaavat useat eri tekijät. Lopulta viljelijän toiminnan takaa hyvä sato tuotteesta, jolle löytyy ostaja oikeaan hintaan. Luomun osalta kysyntä näyttää edelleen kasvavan Suomen lisäksi myös ulkomailla, ja luomun maailmanmarkkinat ovat nosteessa. Suomalaisen viljelyn tuotteet ovat laadullisesti ja puhtaudeltaan maailman kärkeä, mikä on vahva kilpailutekijä.

Nyt tehtävänämme on jatkaa viljelymenetelmien kehitystä niin, että saamme nostettua luomutuotannon määrää yhä tulevinakin vuosina. Röpin koetila

Aiheeseen liittyvää