Edellinen Luomumansikkaa pääsee poimimaan turvallisesti myös tänä kesänä
Seuraava Viljelijöiden kiinnostus lupaa kasvua luomulle
Yleinen

Luomuviiniä kesäpöytään

Jaa:
Suomessa myydyistä viineistä yhä useampi on luomua, ja menekin arvioidaan kasvavan edelleen. Keskikesän juhlassa kilistellään perinteisesti raikkailla valko- tai kuohuviineillä, lisäksi tällä hetkellä roseeviinit ovat vahvasti nouseva trendi. Grilliherkkujen kanssa sopii myös punaviini, ja perinteiselle viinille vaihtelua tuovat natural- eli alkuviinit.

Luomuviinien suosio on viime vuosina kasvanut niin ravintola- kuin kuluttajamyynnissäkin. Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkunan mukaan Alkon valikoimissa on tällä hetkellä yli 1000 luomusertifioitua viiniä. Joukosta löytyy myös alkoholittomia vaihtoehtoja.

– Jokainen löytää varmasti oman suosikkinsa luomuvalikoimasta. Kesällä maistuvat raikkaat ja hedelmäiset valko- ja kuohuviinit sekä vahvasti trendaavat roseeviinit, mutta myös täyteläisille punaviineille on paikka kesän grilliherkkujen kumppaneina, kertoo Taina Vilkuna.

Ensimmäinen luomusertifioitu viini tuli Alkoon vuonna 1994. Ennen vuotta 2012 luomuviinin vaatimuksena oli, että viiniin käytettävät rypäleet ovat luomuviljeltyjä. EU:n luomulainsäädäntöön lisäämisen jälkeen muutoksia tuli myös valmistusprosessiin, ja nykyään luomuviinin valmistuksessa sallitaan esimerkiksi selvästi vähemmän lisä- ja apuaineita kuin tavanomaisessa.

– Luomuviinien valmistuksessa osa tavanomaiselle viinille sallituista menetelmistä ja käsittelyistä on kielletty. Luomuviinissä myös rikkidioksidin eli sulfiitin sallittu enimmäismäärä on aina tavallista vastinettaan matalampi, kertoo Taina Vilkuna.

Luomuviinit sopivat vastuulliselle kuluttajalle

– Näkemykseni on, että luomuviinien kysyntä jatkaa kasvuaan. Yhä useampi tuottaja sertifioi tuotteensa, kun kuluttajien kiinnostus ja kysyntä kasvavat, sanoo Taina Vilkuna.

Alkon teettämän tutkimuksen mukaan vastuullisuudella on merkitystä ostopäätökseen jopa 92 prosentilla Alkon asiakkaista. Erityisesti miesten ja nuorten aikuisten kiinnostus vastuullisuuteen on lisääntynyt.

– Vastuullisuus ja eettisyys ovat selkeitä trendejä ja entistä merkittävämpi ostokriteeri myös Alkon asiakkaille. Asiakas on yhä tiedostavampi ja vaatii myös tekoja, sanoo Taina Vilkuna.

Alkuviini seuraava nousija?

Vuodesta 1998 luomuviinejä maahantuoneen Bioviini Oy:n toimitusjohtaja Henri Bäckman on sitä mieltä, että luomumerkintä ei automaattisesti ole tae korkeasta laadusta, mutta ollakseen korkealaatuinen, viinin tulee olla myös luomua.

– Luomuviini on monessa mielessä parempaa. Tietenkin ympäristösyyt ovat iso asia, hän sanoo.

– Nykyisestä luomuviljelystä tulee ehkä tulevaisuudessa se tavallinen viinintuotantomuoto. Luomuviinien myynti on kasvanut viime vuosina, ja siitä on tullut enemmänkin valtavirtaa, jos vertaa siihen, että alkuun oli vain muutama luomuviini saatavilla, Henri Bäckman kertoo.

Henri Bäckman on itse alkuviinin eli naturalviinin ystävä. Alkuviinit ovat luomuja tai biodynaamisia, yleensä suodattamattomia, sulfiitittomia viinejä, joihin ei ole lisätty mitään. Henri Bäckman arvioi, että alkuviinien suosio tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Alkuviinien aloittelijoille hän vinkkaa esimerkiksi espanjalaisen chardonnay-alkuviinin.

– Raikas, kesäinen seurusteluviini, joka sopii hyvin esimerkiksi kalaruokien kanssa, on hyvä ensiaskel alkuviineihin. Esimerkiksi Espanjan Jumillasta tulee tällaisia viinejä biodynaamiselta tilalta, jossa innokkaat nuoret veljekset ovat elvyttäneet vanhoilla palstoilla ikivanhoja, viinikirvalta säästyneitä köynnöksiä, Henri Bäckman kertoo.

Luomumerkki etiketissä

Kaikista Alkossa ja ravintoloissa myytävistä, Euroopassa tuotetuista luomusertifioiduista viineistä löytyy luomumerkki eli EU:n luomutunnus. Luomumerkki löytyy myös ruokakaupan hyllyillä myytävien miedompien luomuviinien ja vaikkapa luomuoluiden kyljestä. Luomumerkin käyttö edellyttää koko EU:n alueella yhtenäisten luomuehtojen noudattamista ja säännöllistä valvontaa.

Kuva: Alko Oy


              

Tämä materiaali on tuotettu Euroopan unionin tuella. Artikkelissa esitetään tekstin kirjoittajan näkemyksiä ja ainoastaan hän on vastuussa sen sisällöstä. Euroopan komissio ja kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto (Chafea) ei vastaa mistään tekstin sisältämien tietojen käytöstä.

Aiheeseen liittyvää