Edellinen Luomu kestävän ruoantuotannon veturiksi EU:n uusissa strategioissa
Seuraava Luonnon päivä luomutiloilla saavuttaa myös virtuaalisesti
Uutiset

Paras hevikauppa löytyi Helsingistä – luomuhevin voitto Tampereelle

Jaa:
Suomen Paras Hevi 2020 -kilpailun kovatasoisesta finaalijoukosta valittiin voittajaksi Helsingin keskustan Food Market Herkku. Suomen Paras Luomuhevi 2020 -tittelin voitti Sokos Herkku Tampere.

Helsingin keskustan Food Market Herkku on valittu voittajaksi Suomen Paras Hevi 2020 -kilpailussa, jonka järjesti ammattilehti Puutarha-Sanomat.  Viisihenkinen tuomaristo piti kaikkia kuutta finaalikauppaa esimerkillisinä hevikauppoina, mutta Helsingin Food Market Herkun hedelmä- ja vihannesosasto erottui edukseen monipuolisena kokonaisuutena.

Netissä järjestetyssä yleisöäänestyksessä eniten ääniä sai K-Citymarket Järvenpää, joka on voittanut esimerkiksi maailman parhaan kaupan tittelin.

Kilpailu oli tuomariston mukaan hyvin tasaväkinen. Voittajaksi nousi lopulta Helsingin Food Market Herkku, joka sijaitsee Stockmannin tavaratalossa. Kesäkuussa 2017 se siirtyi HOK-Elannolle ja osuuskaupan uuden konseptin mukaisena se avattiin lokakuussa 2018.

Tuomaristo arvioi Helsingin Food Market Herkkua kokonaisuudeltaan selkeäksi ja tiukasti konseptoiduksi: hedelmä- ja vihannesosasto kantaa läpi kauppakokonaisuuden aina valmisruokiin saakka, joissa käytetään sesongin raaka-aineita. Heviosasto pursuaa tuotteita laajalla valikoimalla ja esillepanoltaan se on tyylikäs.

Hevi-osastolla huolehditaan laadusta pitkin päivää ja kaikki esillä olevat tuotteet ovat tuoreita. Fresh Barin jääpedillä on tarjolla muun muassa juuresmehuja. Suoratoimitukset viljelmiltä vahvistavat tuoreutta ja sesonkeja. Helsingin Food Market Herkku on myös esimerkillisellä tavalla tehnyt työtä hävikin pienentämiseksi.

Helsingin Food Market Herkun hevivastaavana työskentelee Minna Johansson ja heviosaston päällikkönä Rony Mitzner.

Minna Johansson vastaa Helsingin Food Market Herkun heviosastosta.
Rony Mitzner on Helsingin Food Market Herkun päällikkö. Hän esittelee kotimaista fenkolia, jota on saatu myyntiin tänä vuonna jo toukokuun puolivälissä.

Suomen Paras Hevi -kilpailun tavoitteena on muistuttaa, että laadukas ja hyvin hoidettu hedelmä- ja vihannesosasto on tärkeä vetovoimatekijä koko kaupalle. Kasvisten kulutuksen kasvulla on lisäksi suuri merkitys kansanterveydelle.

Luomuhevin voitto Tampereelle

Suomen Paras Luomuhevi 2020 -tittelin voitti Sokos Herkku Tampere. Paras Luomuhevi valittiin Suomen Paras Hevi -kilpailun yhteydessä, ja valinnasta vastasi Pro Luomu ry:n kokoama tuomaristo.

Tällä kertaa tuomaristo painotti erityisesti kehitystä sekä valikoimassa että menekissä. Sokos Herkku Tampereen heviosastolla on jo kymmeniä vuosia tehty luomuvalikoiman eteen paljon töitä. Hevi-osaston vastaavat ja henkilökunta ovat sitoutuneita luomuun, ja luomun myynti on kasvanut hyvin.

Vuoden Luomuhevin valinnassa otettiin valikoiman monipuolisuuden ja myynnin kehityksen lisäksi huomioon luomutuotteiden esillepano, ensiluokkainen laatu sekä luomun näkyvyys kampanjoissa.

Sokos Herkku Tampereen heviosastosta vastaavat Tuija Virkkula ja Heli Mäkinen.

Suomen Paras Luomuhevi 2020 löytyi Tampereelta. Tuija Virkkula (vas.) ja Heli Mäkinen vastaavat Sokos Herkun heviosastosta.

Kilpailu Paras Luomuhevi-tittelistä oli tiukka ja sen vuoksi Pro Luomu päätti antaa tänä vuonna myös kunniamaininnan, jonka sai K-Supermarket Kasarmi Helsingistä.

Pro Luomu iloitsee, että kaikissa finaalikaupoissa luomu oli hyvin esillä. Luomun myynti on Suomessa yli kaksinkertaistunut 2010-luvun aikana ja hedelmä- ja vihannesosastoilta myydään yli 20 prosenttia kaikesta päivittäistavarakaupan luomumyynnistä.

Suomen Paras Hevi 2020 -tuomaristoon kuuluivat Samuli Karjula, Satokausikalenteri; Merja Södeström, Päivittäistavarakauppa ry; Minna Ala-Kyyny, Pro Luomu ry; Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry ja Jouko Tikkanen, Puutarha-Sanomat.

Suomen Paras Luomuhevi 2020 -tuomaristoon kuuluivat Samuli Laurikainen, Snafu Oy; Annika Hongell-Hakkarainen, Satotukku Oy; Terhi Taulavuori, Pro Agria ja Minna Ala-Kyyny, Pro Luomu ry.

Kuvat: Jouko Tikkanen, Puutarha-Sanomat

Lisätietoja:

Päätoimittaja Jouko Tikkanen, Puutarha-Sanomat, puh. 0400 462 443
Tiedottaja Minna Ala-Kyyny, Pro Luomu ry, puh. 040 120 7477

Aiheeseen liittyvää