Seuraava Luomulla jo kymmenesosa Uudenmaan pelloista
Uutiset

Lisää luomua -kiertue vauhdittaa luomun kasvua

Jaa:

Lisää luomua -kiertue käynnistyy täysillä Luomuviikon alkaessa lokakuun alussa.

Luomun kasvulle Suomessa on hyvät edellytykset, mistä todistavat Eviran hiljattain julkaisemat luvut luomutuotannon lisääntymisestä. Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta arvioi, että vuosittaista vaihtelua tulee varmasti, mutta suuntaus on selkeästi eteenpäin.

– Nyt on luomun aika. Sekä hallinto, teollisuus että kauppa ovat sitoutuneet kehittämään luomua pitkäjänteisesti, ja sen ansiosta myös tuottajat uskaltavat sitoutua siihen, hän analysoi.

Luomua puskee eteenpäin myös EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa viherryttävä CAP-uudistus. Kottila uskoo, että suomalaistuottajien kiinnostus luomua kohtaan säilyy jatkossakin.

– Viljelijöiden tulevaisuudennäkemyksiä alkuvuodesta luodannut kysely antaa olettaa kasvusuunnan jatkuvan. Pelkkä luomun peltopinta-alan lisääntyminen ei kuitenkaan riitä, vaan markkinoille tarvitaan myös uusia luomutuotteita, hän toteaa.

Luomu maistuu kuluttajille

Luomun kasvun mahdollistaa se, että luomuruoka maistuu kuluttajille yhä paremmin. Kaupan asiantuntija-arvion mukaan luomutuotteiden osuus elintarvikkeiden myynnistä nousi 1,3 prosenttiin viime vuonna, ja suunta lienee sama tänä vuonna.

– Kuluttajien kiinnostus luomua kohtaan on näkynyt jo pitkään kyselyissä, ja nyt se realisoituu myynnin kasvuna. Myös luomun tarjonta on lisääntynyt, Kottila huomauttaa.

Hän näkee luomun suosion taustalla vaikuttavan sen, että ruoka ja sen tuotanto ylipäätään kiinnostavat ihmisiä paljon. Huoli ympäristöstä ja pyrkimys ekologiseen kulutukseen ovat nykyään tavallisten ihmisten arkea.

Tarjolla tekemisen eväitä

Pro Luomun organisoiman Lisää luomua -kiertueen tavoitteena on kannustaa tuottajia ja elintarvikevalmistajia siirtymään luomuun. Kiertue otti varaslähdön syyskuussa Ruukissa, mutta kymmenen muuta etappia on yhä edessä.

– Kiertueen tärkeä rooli on nostaa esille luomun tukiverkostoja ja kehittäjätahoja, jotta onnistumisia luomun parissa tulisi paljon. Haluamme tarjota uusia tekemisen eväitä kaikille luomusta kiinnostuneille, Kottila korostaa.

Kiertue koostuu seminaarista sekä kehittäjätahojen ja elinkeinon infoareenasta tai työpajoista, joissa pureudutaan luomun kehittämisen pullonkauloihin – liittyvät ne sitten viljelytekniikkaan, byrokratiaan tai markkinointiin. Kiertue tuo puhujiksi valtakunnallisia asiantuntijoita ja pyrkii nostamaan esiin kaikki alueelliset luomuhankkeet ja -toimijat. Myös neuvonta ja tuottajajärjestöt ovat tapahtumissa mukana.

Seminaarissa puhuu esimerkiksi valvonnan asiantuntija Jaana Elo, joka suomentaa byrokratian vaatimuksia kuten pakkausmerkintöjä. Lisäksi hän pitää byrokratiaklinikkaa, johon yritykset ja tuottajat voivat tulla kysymään yksityiskohtaisiakin asioita.

– Olemme iloisia siitä, että kiertueen eri paikkakunnille on saatu puhujiksi myös valtionhallinnon huippunimiä, esimerkiksi Eviran pääjohtaja sekä maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön kansliapäälliköt ja valtiosihteerit, Kottila sanoo.

Aiheeseen liittyvää