Edellinen Luomufoorumi tarkasteli kasvun mahdollisuuksia
Seuraava Saksan luomumarkkinoilla vahva kasvu 2015
Uutiset

Euroopan luomumarkkinat kasvoivat vauhdilla 2014

Jaa:

Luomun myynti Euroopassa lisääntyi 7,6 prosenttia vuonna 2014. Euroopan vähittäiskauppasektorilla myytiin luomua 26,2 miljardin euron edestä.

Eniten luomua myytiin Saksassa, jonka luomumarkkinat olivat 7,91 miljardia euroa. Muita suuria luomumyynnin maita olivat entiseen tapaan Ranska, Iso-Britannia, Italia ja Sveitsi.

Euroopan vuoden 2014 luomuluvut julkistettiin keskiviikkona 10.2. BioFach-messuilla Nürnbergissä Saksassa. Luomumarkkinoista kertonut Helga Willer FiBL-tutkimuslaitoksesta totesi, että luomun myynti oli vahvassa nousussa useissa maissa, mutta hurjimmasta kasvusta vastasi Ruotsi peräti 45 prosentin vähittäismyynnin kasvulla.

– Ruotsin kasvuprosentti on niin suuri, että sitä on vaikea uskoa, mutta ruotsalaisten tilastointi on luotettavaa. Ja kasvu oli kuulemma kovaa myös viime vuonna, joten jotain siellä on tosiaan tapahtunut, Willer pohti.

Luomua myytiin Ruotsin vähittäiskaupoissa 1,4 miljardin euron edestä vuonna 2014. Suomen luomumarkkinat olivat tuolloin 225 miljoonan euron suuruiset.

Tuotanto kasvaa markkinoita hitaammin

Myös luomun tuotantoala Euroopassa lisääntyi vuonna 2014. Willer huomautti, että luomun kysyntä Euroopassa kasvaa nyt kuitenkin selvästi nopeammin kuin tuotanto, minkä takia myös luomun tuonti lisääntyy.

Euroopan luomupeltoala oli vuonna 2014 yhteensä 11,6 miljoonaa hehtaaria, mikä oli 2,4 prosenttia edellisvuotta enemmän. Luomun osuus Euroopan koko tuotantoalasta oli 2,4 prosenttia.

Eniten luomupeltoa oli Espanjassa, peräti 1,7 miljoonaa hehtaaria. Muita suuria luomualamaita olivat Italia, Ranska, Saksa ja Puola. Suomen luomuala vuonna 2014 oli noin 213 000 hehtaaria, mikä oli 9,4 prosenttia koko tuotatoalasta.

Tämä aineisto on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön tuella. logo_elokuu_2013_pieni

Aiheeseen liittyvää