Edellinen Euroopan luomumarkkinat kasvoivat vauhdilla 2014
Seuraava Globaali luomumyynti nousi yli 10 % v. 2014
Uutiset

Saksan luomumarkkinoilla vahva kasvu 2015

Jaa:

Saksa vahvisti viime vuonna asemaansa Euroopan luomukulutuksen ykkösmaana, sillä maan luomumarkkinat kasvoivat 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Luomua myytiin Saksan vähittäiskauppasektorilla 8,62 miljardilla eurolla vuonna 2015.

Saksan viime vuoden luomulukuja BioFach-messuilla esitellyt Diana Schaack Agrarmarkt Informations-Gesellschaftista kertoi, että myös luomun markkinaosuus nousi.

– Luomun markkinaosuus vuonna 2015 oli Saksassa 4,7-4,9 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 4,4 prosenttia. Saksan kaiken elintarvikemyynnin tilastojen kokoaminen on yhä hieman kesken, ja luomun lopullinen osuus selvää vasta tilastojen valmistuttua, Schaack selvensi.

Hän totesi, että myös luomun tuotantoala Saksassa lisääntyi vuonna 2015, mutta vain kolme prosenttia. Luomun kulutuksen reippaan kasvun takia yhä suurempi osa kysynnästä joudutaankin Saksassa kattamaan tuonnilla.

Tilanne on sama useissa Euroopan maissa, minkä takia luomutuotannon lisääminen olisi tarpeen, jotta suurempi osa kasvavasta kysynnästä saataisiin tyydytettyä kotimaisella luomutuotannolla.

Luomu on saksalaisille yhä tavallisempaa ruokaa

Saksassa luomua myydään paljon sekä tavallisissa ruokakaupoissa että luomun erikoismyymälöissä. Myös suoramyynnin ja muiden jakelukanavien merkitys on suurempi kuin esimerkiksi Suomessa.

Schaack totesi, että eri jakelukanavista myynti lisääntyi viime vuonna eniten tavallisissa supermarketeissa, joissa se kasvoi 13 prosenttia. Luomu on saksalaisille yhä selvemmin ihan tavallista ruokaa.

– Etenkin edullisia hintoja painottavat halpaketjut laajensivat viime vuonna luomuvalikoimiaan ja toivat luomua esille. Suuren kysynnän takia luomutuotteista oli ajoittain kaupoissa jopa pulaa, hän huomautti.

Kysynnän kasvu heijastui hintoihin

Luomun kasvanut kysyntä heijastui myös hintakehitykseen. Schaack kertoi, että tavanomaisten elintarvikkeiden hinnat laskivat hieman Saksassa viime vuonna, kun taas luomutuotteiden hinnat olivat lievässä nousussa.

Eri luomutuoteryhmistä eniten lisääntyi erilaisten luomumaitojuomien, -jauhojen, -kasviöljyjen, -munien ja –hedelmien myynti. Luomukananmunilla on Saksassa jo viidenneksen markkinaosuus kaikista munista.

Tämä aineisto on tuotettu maa- ja metsätalousministeriön tuella. logo_elokuu_2013_pieni

Aiheeseen liittyvää