Edellinen Pro Luomun uusi strategia painottaa luomumarkkinan kasvua kaikissa kanavissa
Seuraava Luomufoorumi 2026 järjestetään 19.–20.3.2026 Hämeenlinnassa
Pro Luomun edellisessä menekinedistämishankkeessa tehtiin tuuppauskokeiluja esimerkiksi luomumaidolle. Kuva: Pro Luomu ry
Tiedotteet

Suomeen jälleen kansainvälisesti kilpailtua EU-rahoitusta – Pro Luomu ja Ruokatieto menestyivät menekinedistämishauissa

Jaa:
Suomalainen ruoka-ala saa merkittävää vahvistusta menekinedistämiseen, kun Pro Luomu ja Ruokatieto Yhdistys ovat jälleen saaneet EU:n menekinedistämisrahoitusta. Rahoituksella edistetään eurooppalaisten maataloustuotteiden menekkiä ja kilpailukykyä. Tänä vuonna menekinedistämisrahoitusta haettiin 189 projektille, joista 72 sai rahoituksen.

Suomeen saatu rahoitus on merkittävä saavutus ja samalla jatkumoa pitkäaikaiselle työlle, jota molemmat yhdistykset ovat tehneet aiemmissa EU-rahoitetuissa hankkeissa. Onnistumisen myötä EU-varoja ohjautuu jälleen Suomeen. Pro Luomun uuden hankkeen kokonaisbudjetti on 1,3 miljoonaa euroa ja Ruokatiedon 1,8 miljoonaa euroa. Samalla Suomi saa lisää resursseja luomun, kotimaisen ruoan ja ruokaviennin edistämiseen.

Vuoden 2020 jälkeen Pro Luomu ja Ruokatieto ovat hakeneet seitsemää EU-menekinedistämishanketta ja saaneet rahoituksen jokaiseen. Näihin projekteihin on myönnetty EU-rahoitusta yhteensä lähes kymmenen miljoonaa euroa.

Ruokatiedon hankkeet ovat suuntautuneet kansainvälisille markkinoille ja vahvistaneet pohjoismaisten elintarvikkeiden tunnettuutta maailmalla.

”Menekinedistämishankkeet tukevat viennin kasvua, vahvistavat elintarvikealan kilpailukykyä ja tuovat tuloja Suomeen. Yrityksille ne tarjoavat mahdollisuuden lisätä näkyvyyttä, avata uusia markkinoita ja jakaa markkinointiin liittyviä kustannuksia ja riskejä”, kertoo Ruokatieto yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Ensimmäiset kaksi hanketta kohdistuivat Kiinaan ja edistivät sianlihaa, siipikarjaa ja maitojauhetta. Kaksi seuraavaa hanketta vievät pohjoismaista kauraa maailmalle, ensin Kiinaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan ja nyt ensimmäistä kertaa uusi hanke kohdistuu myös Eurooppaan: Saksaan, Ranskaan ja Hollantiin.

”Olen valtavan ylpeä yhdessä jäsenyritystemme ja viestintäpalvelujen tuottajaverkostomme kanssa tehdystä työstä. Jo rahoitushakemukseen tuotettavan projektisuunnitelman tuottamisessa tarvitaan vahvaa sitoutumista mukana olevilta yrityksiltä. Yhdessä toteutetut hakemukset ja projektit osoittavat mielestäni yhteistyön voiman”, sanoo Syväniemi.

Pro Luomu on toteuttanut menekinedistämisrahoituksella Suomessa kaksi laajaa luomukampanjaa, joiden ytimessä ovat olleet EU:n luomumerkin tunnettuuden kasvattaminen ja luomun kysynnän vahvistaminen. Nyt saatu kolmas EU-hanke jatkaa samaa tavoitetta, mutta sillä haetaan entistä laajempaa vaikuttavuutta. Seuraavien kolmen vuoden aikana kampanjointiin on tarkoitus sitouttaa aiempaa vahvemmin myös päivittäistavarakauppa, viljelijät ja ravintolat.

”Olemme erittäin iloisia uudesta rahoituksesta, joka mahdollistaa luomukampanjoinnin vahvan jatkon Suomessa. Luomumarkkina on kärsinyt elintarvikkeiden hinnannoususta ja kuluttajien luottamuksen heikkoudesta, mutta nyt näemme jo selviä myönteisiä signaaleja markkinassa. Uskomme, että juuri nyt on oikea hetki antaa luomulle kunnolla näkyvyyttä”, kertoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Vaikka Pro Luomu ja Ruokatieto ovat onnistuneet saamaan Suomeen poikkeuksellisen hyvin EU:n menekinedistämisrahoitusta, potentiaalia on vielä selvästi enemmän. Esimerkiksi ensi vuonna EU jakaa menekinedistämiseen 200 miljoonaa euroa. Hankkeiden omarahoitusosuus on 20–30 %, jonka Pro Luomu ja Ruokatieto ovat omissa hankkeissaan kattaneet jäsenorganisaatioidensa kanssa.

Suomella olisi mahdollisuus saada EU-rahoitusta nykyistä enemmänkin, mutta se edellyttää, että kotimaiset toimijat ja yritykset lähtevät rohkeasti mukaan rakentamaan laajempaa yhteistyötä hankkeiden ympärille.

”Hankkeita ei tehdä yhdistysten itsensä vuoksi, vaan niiden taustalla täytyy olla yritysten ja alan toimijoiden tarpeet sekä yhteinen halu kehittää markkinoita. Menekinedistämisohjelmat rakennetaan aina yhteistyössä, ja toivotamme suomalaiset toimijat lämpimästi mukaan kehittämään ja toteuttamaan näitä projekteja”, sanovat Syväniemi ja Lamminparras.

Pro Luomun ja Ruokatiedon menekinedistämishankkeet

Lisätietoja:

Ruokatieto Yhdistys ry, Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, puh. 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fi

Pro Luomu ry, Aura Lamminparras, toiminnanjohtaja, puh. 040 556 8097, aura.lamminparras@proluomu.fi

Aiheeseen liittyvää