Edellinen Vihreät pellot turvaavat ruuan
Seuraava Kiinnostaako yö petoaitauksessa?
Tapahtumat

Keskustelua alueellisista luomusuunnitelmista Seinäjoella

Jaa:
Toimivatko luomun arvoketjut maakunnissa? Tuntevatko toimijat toisensa ja heidän toiveensa luomun suhteen? Olisiko jossain kohtaa yhteisen tekemisen paikka? Seinäjoella 28.8. järjestettävässä tilaisuudessa tarkastellaan luomun alueellista tekemistä.

Ruokasektorin koordinaatiohanke kutsuu alueellisia toimijoita Seinäjoelle 28.8. keskustelemaan alueellisista luomusuunnitelmista. Tilaisuudessa voi oppia muiden kokemuksista ja pohtia olisiko suunnitelma ajankohtainen myös omalla alueella ja miten sen tekemisen saisi käyntiin.

Alueelliset luomusuunnitelmat käynnistyivät Suomessa Etelä-Pohjanmaalta, jossa suunnitelman työsti SME ORGANICS –hanke kansainvälisen verkoston tuella. Hämeessä on valmisteilla luomun tiekartta ja Kaakkois-Suomessa kartoitetaan parhaillaan luomun nykytilannetta suunnitelman pohjaksi.

Tapaamisessa omista kokemuksistaan kertovat Anna Tall, Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, Outi Vahtila Hämeen ammattikorkeakoulusta ja Anne Hytönen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Tilaisuus pidetään Framilla (Seinäjoen AMK, Kampusranta 9) klo 12.00 -16.00. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös verkon kautta.

Ilmoittaudu tilaisuuteen sähköpostiin info@proluomu.fi

Ruokasektorin koordinaatiohanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma.

Aiheeseen liittyvää