Edellinen Luomun myynti Suomessa kasvaa yhä voimakkaasti
Seuraava HS Mielipide: Luomupelto tekee jo ilmastotyötä
Blogit

Lea Rankinen: Tekoja tarvitaan monella rintamalla

Jaa:
Asiakkaiden vaatimukset ja odotukset yritysten vastuullisuudesta kasvavat koko ajan.
Teksti: vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, SOK

Suomalaisista 94 prosenttia ajattelee, että yritysten pitää osallistua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Myös Pariisin ilmastosopimus edellyttää yritysten aktiivisuutta, sillä valtioiden antamat sitoumukset kattavat vain noin 30 prosenttia tarvittavista tavoitteista.

Me S-ryhmässä lanseerasimme Iso Juttu -ilmastokampanjan viime keväänä. Kutsuimme tavarantoimittajamme mukaan talkoisiin, koska valtaosa päästöistämme syntyy, kun myymiämme tuotteita valmistetaan tai kuljetetaan. Tavoitteenamme on vähentää yhdessä toimittajiemme kanssa miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2030 mennessä.

Miljoona tonnia on yhtä paljon kuin kahdeksan miljoonaa automatkaa Helsingistä Rovaniemelle. Tai yli miljoonan suomalaisen edestakaiset lennot Helsingistä New Yorkiin.

Tavarantoimittajamme ovat lähteneet upeasti mukaan kampanjaan. Yhteensä 65 yritystä on jo mukana omilla päästöjä pienentävillä tavoitteillaan ja teoillaan. Kiitos tästä jokaiselle heistä!

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii tekoja myös meiltä jokaiselta. Yksittäiset ihmiset synnyttävät lähes 70 prosenttia Suomen kulutusperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä. Keskiverto suomalainen aiheuttaa päästöjä reilut 10 000 kiloa vuodessa. Se on yli tuplasti pallontallaajien keskiarvoon verrattuna.

Siksipä kutsuimme Iso Juttu -kampanjaan mukana myös asiakkaamme. Haluamme tarjota juuri sinulle käytännön vinkkejä, joilla jokainen voi arjessaan vaikuttaa päästöihin. Kampanjan kautta voit vaikkapa sitoutua kalistiksi viikon ajaksi ja panostaa kotimaiseen kalaan lautasellasi. Tai ehkä haluat olla jääkaappikyttä, joka sanoo ei ruokahävikille.

Päästöjä pitää vähentää siis monella rintamalla ja vähentämään, mutta lisäksi meidän pitää sitoa jo ilmakehässä olevaa hiiltä pois. Tässä astuvat kuvaan hiilinielut, jotka keräävät ja varastoivat hiiltä. Mielenkiintoinen esimerkki siitä on suomalainen Carbon Action -projekti.

Projekti etsii tapoja vauhdittaa hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan ja lisäksi se todentaa varastoituminen tieteellisesti.  Siinä halutaan edistää myös hiiltä sitovan viljelyn käyttöönottoa: oikeat menetelmät lisäävät maaperän kykyä sitoa hiiltä ja hyödyttävät viljelijää kasvattamalla tuottavuutta. Silloin kaikki voittavat. Seuraamme projektia mielenkiinnolla.

Aiheeseen liittyvää