Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 22.12.2018.
Suomessa on uutisoitu laajasti ruotsalaistutkimuksesta, jossa on tarkasteltu ruoantuotannon ilmastovaikutuksia (HS Tiede 20.12.). Nature-tiedelehdessä julkaistusta tutkimuksesta on nostettu julkisuuteen vain yksi johtopäätös: sen mukaan luomuruoan epäsuorat ilmastovaikutukset ovat suuremmat kuin tavanomaisesti tuotetun ruoan. Näkemys perustuu siihen, että luomun satotaso on tavanomaista matalampi ja luomutuotanto vaatii siksi enemmän pinta-alaa.
Tutkimuksessa laaditun matemaattisen mallin tavoitteena on optimoida ruoantuotanto globaalisti siten, että kasvavalle väestölle pystyttäisiin tuottamaan riittävästi ruokaa mahdollisimman pienellä pinta-alalla. Malli olettaa, että ruoan tuottaminen matalan satotason maissa – kuten Ruotsissa – johtaa globaalitalouden oloissa sademetsien raivaamiseen peltomaaksi. Edelleen se olettaa, että ruoantuotannolta säästyvä pinta-ala kaikkialla maailmassa metsitetään hiilinieluksi.
Kumpikin lähtöoletus on ongelmallinen. Todellisuudessa ruoantuotannon tehostaminen ei ole johtanut sademetsien säästymiseen, vaan päinvastoin niiden lisääntyvään hävittämiseen. Ei ole olemassa globaalia ruokapolitiikkaa, jonka perusteella peltoja metsitettäisiin heikon satotason maissa.
On totta, että luomun keskimääräinen satotaso on tavanomaista matalampi. Tämä johtuu siitä, että luomussa ei käytetä teollisia väkilannoitteita eikä kemiallisia torjunta-aineita. Juuri tämä tekee luomusta ekologisesti kestävää. Ruoantuotannon ilmastopäästöt eivät kuitenkaan ole pelkistettävissä maankäyttökysymykseksi, sillä kyse on monimutkaisemmista prosesseista. Jo eri tuotantosuuntien suorat ilmastopäästöt vaihtelevat paljon sekä tavanomaisessa että luomussa.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että luomupellot sitovat hiiltä kun taas tavanomaisesti viljellyt pellot vapauttavat sitä. Ruoantuotannon ilmastovaikutusten kannalta tällä voi olla paljon suurempi merkitys kuin on aiemmin ymmärretty. Suomessakin kehitetään niin sanottuja hiiliviljelymenetelmiä, joissa maaperän hiilensidontakyky pyritään maksimoimaan. Hiiliviljelymenetelmät ovat pitkälti samoja, joita luomutuotannossa käytetään.
Luomutuotannon osuus maailman peltopinta-alasta on noin yksi prosentti. Vaikka kaikki tämä ala otettaisiin tavanomaiseen tuotantoon tai metsitettäisiin, sillä ei olisi juuri merkitystä ruoantuotannon globaaleille ilmastovaikutuksille.
Ruotsalaistutkimuksen logiikan mukaan kaikissa Pohjoismaissa tuotetun ruoan ilmastovaikutukset ovat suuremmat kuin lauhkeammissa maissa tuotetun, joten pellot tulisi metsittää ja luopua omasta ruoantuotannosta. Tutkimuksessa parhaiksi raaka-aineiksi nousivat aasialainen riisi ja Iowassa kasvatettu maissi.
Marja-Riitta Kottila
maa- ja metsätaloustieteiden tohtori, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry
