Elintarvikkeita jalostavat yritykset uskovat luomun kasvuun, kertoo tuore selvitys. Luomulle luovat imua vastuullisuuden vahvistuminen, sertifioitu laatujärjestelmä ja luomun vetovoima vientimarkkinoilla. Kasvun haasteista keskeisin on luomuraaka-aineiden saatavuus.
Yrityksissä on tunnistettu luomun kysynnän käänne niin Suomessa kuin maailmalla. Myös kuluttajien kiinnostus hyvinvointiin ja vastuullisuuteen on pantu merkille. Luomu nähdään mahdollisuutena erilaistaa tuotteita.
Tiedot käyvät ilmi Pro Luomun selvityksestä ”Katse mahdollisuuksiin – Elintarvikevalmistajien näkemykset luomun tulevaisuudesta”, johon haastateltiin alkuvuoden aikana yhteensä 25 elintarvikeyritysten edustajaa. Selvityksen on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö.
– Useimmat yritykset uskovat maltilliseen kasvuun, mutta nyt tunnistetaan myös muutos aiempaan: luomu nostaa profiiliaan Euroopassa, ja Suomessakin on ylitetty jokin kriittinen piste, kuvailee selvityksen laatija, Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila.
Luomun myynti on kasvanut Suomessa useita vuosia peräkkäin, ja viime vuonna luomun markkinaosuus vähittäiskaupassa nousi 2 %:iin. Kasvua tapahtui kaikissa muissa tuoteryhmissä paitsi panimotuotteissa. Luomun maailmanmarkkinat kasvoivat 10 % vuonna 2015.
Suomessa toimii noin 450 luomuelintarvikkeiden jalostajaa. Lukumääräisesti eniten yrityksiä on leipomoalalla ja hedelmä- ja marjavalmisteiden jalostajissa.
Elintarvikeyritykset toivovat lisää luomutuotantoa
Elintarvikeyritykset arvioivat, että suurin hidaste luomumarkkinan kasvulle Suomessa on pula luomuraaka-aineista.
– Kun luomutuotteiden volyymia halutaan kasvattaa, monista raaka-aineista kuten kasviksista, lihasta, kaurasta ja marjoista on pulaa, sanoo Kottila.
Yritykset painottavat, että raaka-aineen saatavuudesta on oltava varmuus, jotta liiketoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen on mahdollista. Ne peräänkuuluttavat yhtä lailla luomutuotannon lisäämistä kuin tehokkuutta koko tuotantoketjulta.
Selvitys nostaa esiin myös Suomen erityisiä vahvuuksia luomun tuottajamaana. Puhdas tuotantoympäristö ja hyvä elintarviketurvallisuus tekevät suomalaisesta luomusta uskottavan vientituotteen. Kottila korostaa, että elintarvikesektorilla ei tulisi tarkastella luomua pelkästään kotimaan vähäisen kulutuksen näkökulmasta vaan tarttua kasvun mahdollisuuteen.
– Suomalaista luomua viedään jo nyt lukuisiin maihin ympäri maailmaa. Suomelle entuudestaan tutut vientimaat kuten Ruotsi ja Saksa ovat erinomaisia luomutuotteidenkin viennille. Aina täytyy myös pitää mielessä, että luomu on vain yksi lisäarvo. Tuotteen täytyy sopia muutenkin ostajien tarpeisiin, Kottila muistuttaa.
Tuotteistus, viestintä ja yhteistyö vievät eteenpäin
Yritysten mukaan avainroolissa luomun edistämisessä on tuotteistus: mikään ruoka ei mene kaupaksi, jos se ei ole hyvän makuinen. Myös markkinointi ja viestintä luomun eduista ovat tärkeitä tekijöitä luomumarkkinan kasvattamisessa.
Hallinnolta yritykset toivovat pitkäjänteistä sitoutumista luomutuotannon kehittämiseen. Marja-Riitta Kottila nostaa tästä esimerkiksi Tanskan valtion ja elinkeinoelämän yhteistyön, jolla on ollut suotuisa vaikutus luomun kehitykseen.
– Tanskassa luomualaa on kehitetty pitkäjänteisesti ja systemaattisesti. Sekä hallinto että elinkeinoelämä ovat pyrkineet samoihin, kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Matkan varrella on yhdessä pohdittu, miten tavoitteet saavutetaan. Tuotannon lisäksi myös kulutusta on tuettu esimerkiksi kouluttamalla kuntien ruokapalveluita. Lisäksi on panostettu paljon tutkimukseen, Kottila kertoo.
Suomen kansallisen luomuohjelman tavoitteita tarkastellaan ensi vuonna. Selvitys nostaisi ohjelman keskeiseksi tavoitteeksi luomuraaka-aineiden saannin varmistamisen. Tarpeen ovat myös analyysit luomutuotannon rakenteesta ja eri toimenpiteiden vaikutuksista markkinoille tulevan luomun määrään.
Myös luomun lainsäädäntöä uudistetaan. Kottila korostaa, että sen toimeenpanossa tulee käyttää kansallista liikkumavaraa kotimaisen luomualan kasvattamiseksi.
Kottila, Marja-Riitta (2017): Katse mahdollisuuksiin – Elintarvikevalmistajien näkemykset luomun tulevaisuudesta Pro Luomu.