Puolet eurooppalaisesta ruokatuotannosta päätyy jätteiksi. Samaan aikaan hävikin kanssa kasvavat ruokajonot avustuspisteillä.

Teksti: Tarja Cronberg, ex-luomuviljelijä ja Euroopan parlamentin jäsen, Vihreät/Greens EFA

Hyväosaisten Euroopassa on nälkä, toisaalta myös ylipaino-ongelmat. Ruoalla on väliä. Myös ruuantuotannolla on väliä. Ja hinnalla, jota kaikesta maksetaan.

Vihreissä olemme tukeneet hyvän ja turvallisen ruuan jakamista ruoka-apuna. Siihen liittyviä säännöksiä on jo muutettu. Olen esittänyt kysymyksiä kaupan keskittymisestä Suomessa, mutta sekä komissio että oma kilpailuviranomaisemme nostavat kädet pystyyn. Luomutuotanto ja perinteinen maatalous jäivät maatalousuudistuksessa kahdeksi erilliseksi raiteeksi. Kestävän maatalouden luominen nk. viherryttämisellä ei onnistunut. On paljon itsestämme kiinni, miten tulevaisuudessa ruokaan suhtaudumme.

Itselläni on pitkä suhde luomuun. Luomuelämäni alkoi upottamalla kädet multaan. Vuonna 1983 muutimme tanskalainen mieheni Erikin kanssa luomuviljelijöiksi Teerisaareen Pohjois-Karjalaan. Tila oli ollut kesäpaikkamme ja pellot kesannolla jo edellisen omistajan aikana.

Raivasimme kasvimaat, hankimme eläimiä ja kokeilimme omavaraista elämää. Australialaisen John Seymourin kirja Omavaraisuus oli ohjenuoramme. Lypsin vuohia, tein juustoja, erikoistuin lammasruokiin. Erik viljeli heinää ja puutarhakasveja, istutti metsää ja lämmitti puilla. Ensimmäisen vuoden elimme lähimetsän sienillä ja kalansaalilla. Kolmen vuoden jälkeen meillä oli jo ylituotantoa kaikesta – munista, maidosta, lihasta, vihanneksista. Karitsanlihan markkinoimme Helsinkiin veljeni perustaman ostoringin kautta.

Luomu oli Suomessa vielä aivan alkutaipaleella – tukia ei tunnettu ja menetelmät olivat uusia. Tai oikeastaan vanhoja, koska luomuun liitettiin mielikuvia askeleesta taaksepäin. Naapurimme olivat Valion maitotalonpoikia. Uteliaisuutta löytyi, mutta ei kumppaneita juustolan tai pieneläinteurastamon perustamiseen. Luomu itsessään ei myynyt, puuttui tietoa – ja brändi. Kuuden vuoden jälkeen palasimme Tanskaan.

Kun mieheni vuonna 1995 kuoli, palasin Suomeen Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi. Suomi oli liittynyt EU:iin, luomu oli jo tunnustettu vaikkakaan ei vielä arvostettu viljelymuoto. Tuin niin luomun kuin kyläyhteisöjen kehittämistä. Palkintona oli ykkössija luomussa: Pohjois-Karjalassa oli eniten luomua viljelypinta-alasta.

Vuonna 2009 siirryin politiikan parista vapaaksi tutkijaksi. Ilahduin, kun Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitosta otti yhteyttä ja ehdotti, että selvittäisin luomuinstituutin perustamista Mikkeliin. Maabrändivaltuuskunta oli ehdottanut luomutuotannon voimakasta lisäämistä ja luomuosaamisen kehittämistä. Suostuin ilolla, olinhan seurannut Mikkelin ekoläänikokeilua ja tehnyt yhteistyötä maaseudun elävöittämisessä Ruralia-instituutin kanssa.

Haastattelin Suomen luomutoimijat: viljelijät, virkamiehet, suurkeittiöt, kaupan ja teollisuuden. Vertasin Suomen kokemuksiani toiseen kotimaahani Tanskaan. Miksi Tanskassa ei ollut vastakkainasettelua luomun ja perinteisen tuotannon välillä? Miksi Tanskassa luomu oli kaikille, kun se Suomessa oli vain niille, joilla oli varaa? Yllätyin tuloksista: Suomessa ja erityisesti MTK:ssa koettiin luomu uhkana suomalaisen ruuan puhtaudelle. Ts. luomun koettiin viestivän haitallisesti perinteisesti tuotetusta ruoasta. Luomulle annettiin taantumuksellinen leima. Samanaikaisesti tanskalainen luomumaito, -juustot ja luomuliha valloittivat markkinoita, ei ainoastaan kotimaassa vaan myös maailmalla.

Nyt tilanne on onneksi muuttunut meilläkin. Kysyntä kasvaa, kauppa ja MTK ovat mukana. Luomuinstituutti on perustettu ja luomututkimus kirii kansainvälistä tasoa kiinni. Maabrändivaltuuskunnan esitys – puolet suomalaisesta tuotannosta luomussa ja omavaraisuus ruuantuotannossa – ei ehkä ihan toteudu tavoitevuoteen 2030 mennessä, mutta toivottavasti pian sen jälkeen. Tällä hetkellä luomuruoka kauppojen hyllyillä on yhä lisääntyvässä määrin tuontiruokaa.

Europarlamentaarikkona teen työtä paremman ruuan ja paremman ympäristön puolesta. Työ luomun edistämiseksi jatkuu sekin.

Luomu: Tehtävä Suomelle? Luomuinstituutti Mikkeliin. Selvittäjä Tarja Cronbergin raportti, 2011.

Kirjoitus on osa Pro Luomun Eurovaalit 2014 -sarjaa, jossa suurimpien suomalaispuolueiden euroehdokkaat kertovat näkemyksiään luomusta ja ruoasta. Kirjoitusten näkökulma ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia.