Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa

Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa -hanke aktivoi luomualan ja lähialojen toimijoita entistä tiiviimpään yhteistyöhön luomun kehittämiseksi.

Luomun käyttö, viljely ja jalostus on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Kaakkois-Suomi on vahvaa luomun viljelyaluetta, ja alkutuotannon tuotteet löytävät tiensä myös pääkaupunkiseudulle ja vientiin asti.

Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa -hanke aktivoi luomualan ja lähialojen toimijoita entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Hankkeessa kootaan verkosto, joka laatii alueelle luomun kehittämissuunnitelman luonnonmukaisen tuotannon monipuolistamiseksi, luomutuotteiden jalostusasteen nostamiseksi sekä luomu- ja lähiruoan säännöllisen käytön lisäämiseksi.

Hankkeessa selvitetään luomun käytön nykytilaa, keskeisempiä kehittämistarpeita ja tarvittavia toimenpiteitä. Konkreettisen etenemissuunnitelman avulla sitoutetaan alueen toimijoita luomualan kehittämiseen ja tuetaan kehittämis- ja yritysryhmähankkeiden käynnistämistä.

Hankkeessa vahvistetaan myös alueen luomuviljaosaamista kansallisesti ja tuodaan luomusiementuotannon mahdollisuudet esiin.

Hanketta toteuttavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy ja Pro Luomu ry.

Luomu lentoon Kaakkois-Suomessa -hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta, ja sitä rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Tiedostot

Aiheeseen liittyvää