Edellinen Luomuslogan kohtaa kuluttajat
Seuraava Tervetuloa luomutilalle 30. elokuuta!
Uutiset

Luomulihan tuotanto lisääntyi ja monipuolistui

Jaa:

Luomulihan tuotanto lisääntyi Suomessa vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna reippaasti: teuraskiloissa mitattuna tuotanto kasvoi lähes puolella. Kaikesta lihantuotannosta luomun osuus jää kuitenkin yhä alle prosenttiin.

Luomulihaa tuotettiin viime vuonna yhteensä noin 3,4 miljoonaa kiloa (luullisena), kun edellisvuonna määrä oli 2,3 miljoonaa kiloa. Tiedot perustuvat kyselyyn, jonka TNS Gallup on tehnyt suomalaisteurastamoille Pro Luomun toimeksiannosta. Kyselyn rahoitti osin Laatuketju.

Tuotanto kasvoi kaikissa lihalajeissa

Luomun tuotanto kasvoi kaikissa lihalajeissa. Luomunaudanlihaa tuotettiin viime vuonna noin 2,5 miljoonaa kiloa, luomusianlihaa noin 0,7 milj. kiloa ja luomulampaanlihaa 0,16 milj. kiloa.

Viime vuonna myös siipikarjanlihaa tuotettiin luomuna pilottikokeilussa yksi kasvatuserä. Edellisvuonna siipikarjanlihaa ei tuotettu luomuna lainkaan.

Eri lihalajeista luomulla on suurin osuus lampaanlihassa, sillä peräti 18,2 prosenttia kaikesta tuotetusta lampaanlihasta oli viime vuonna luomua. Naudanlihasta luomun osuus oli 3,1 prosenttia ja sianlihasta vain 0,4 prosenttia.

Markkinat pysyttelivät lähes ennallaan

Luomulihan myynti vähittäiskaupassa lisääntyi hieman viime vuonna ja nousi arviolta 11,8 miljoonaan euroon. Arvio perustuu kaupparyhmiltä kerättyihin tietoihin ja Pro Luomun kokoaman luomulihan arvoketjutyöryhmän näkemyksiin.

Tuoreen luomulihan myynti vähittäiskaupassa pysytteli lähes edellisvuoden tasolla ja oli noin kahdeksan miljoonaa euroa. Tuoreiden luomulihavalmisteiden myynti nousi hieman ja oli arviolta 3,8 miljoonaa euroa. Luomulihavalmisteiden markkinoita kasvatti tuotevalikoiman laajeneminen, sillä syksyllä 2013 markkinoille lanseerattiin useampiakin tuoteuutuuksia.

Teurastamoille tehdyn kysely perusteella vaikuttaa siltä, että iso osa luomulihasta markkinoidaan luomutiloilta suoraan kuluttajille, ravintoloille ja yksittäisille vähittäiskaupoille.  Suoramyyntinä markkinoitavan luomulihan määrän arvioiminen on haasteellista, mutta ilmeisesti osuus on suurempi kuin tavanomaisessa lihantuotannossa.

Potentiaalista kysyntää olisi vielä

Pro Luomun luomulihan arvoketjutyöryhmä arvioi, että luomulihalle ja -lihavalmisteille on yhä  potentiaalista kysyntää markkinoilla.

Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan tuoreen luomulihan markkinat Suomessa voisivat yltää yhteensä 27 miljoonaan euroon. Tällöin luomun osuus tuoreen lihan kokonaismarkkinoista nousisi 2,8 prosenttiin.

Tuoreiden luomulihavalmisteiden markkinoiden potentiaaliseksi kooksi arvioidaan kymmenen miljoona euroa, mikä olisi yksi prosentti lihavalmisteiden kokonaismarkkinoista. Viime vuoden kasvusta huolimatta luomun myynti tässä tuoteryhmässä ei ole kehittynyt niin ripeästi kuin Pro Luomun arvoketjutyöryhmä aiemmin arvioi, minkä takia luomulihavalmisteiden myyntipotentiaalia on jouduttu tarkistamaan alaspäin.

Teksti: Minna Nurro/Pro Luomu LK_FIN_pysty
Kuva: ScanStockPhoto

Lähteet: TNS Gallup Elintarviketieto: Yrityskysely – Luomulihan määrä 2013
Pro Luomu: Luomulihan arvoketjutyöryhmän kokouksen 12.4.2014 muistio

Aiheeseen liittyvää