Edellinen Luomumarkkinat kasvoivat aiempaa hitaammin
Seuraava Luomumaidon markkinakatsaus: Suomen myydyin luomutuote
Uutiset

Luomulihan markkinakatsaus: tarjonta lisääntymässä

Jaa:

Suomalaisten ravintomenoista liha ja -lihatuotteet vievät suurimman osuuden. Sen sijaan luomun kokonaismarkkinasta luomuliha lohkaisee vain noin viiden prosentin siivun.

Markkinan kasvua on hidastanut luomulihantuotannon vähäisyys ja luomuvalmisteiden vähäinen tarjonta. Luomun osuus koko lihamarkkinasta on vajaan prosentin.

Luomulihan tarjonta parantunut

Luomulihaa saadaan Suomessa eniten naudoista ja lampaista. Vuonna 2012 luomun osuus naudanlihantuotannosta oli 2,1 % ja lampaanlihan tuotannosta jopa 12,4 %. Sen sijaan sianlihasta luomun osuus oli vain 0,2 %. Siipikarjanlihaa ei tuotettu luomuna lainkaan kanoja ja kalkkunan koe-eriä lukuun ottamatta.

Vuoden 2013 aikana luomulihan tuotanto on ottanut Suomessa merkittäviä askeleita. Luomusianlihan tuotanto on lisääntynyt ja kasvaa edelleen tulevina vuosina. Samoin on tuotettu ensimmäiset koe-erät luomubroileria.

Taloudellinen tilanne hidastaa kasvua

Vuoden 2013 aikana markkinan kasvua on luomulihan vähäisen tarjonnan lisäksi hidastanut talouden taantuma. Epävarmuus kansantalouden ja oman kotitalouden kehityksestä ohjaa kulutusvalintoja edullisempiin tuotteisiin; ruhon arvokkaimmista osista edullisempiin makkaroihin ja leikkeleisiin.

Tämä kehitys heijastuu myös luomutuotteisiin, vaikka kuluttajat ovat edelleen kiinnostuneita luomulihasta ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista. Hintaero luomun ja tavanomaisen tuotteen välillä korostuu lihatuotteissa, jotka ovat kuluttajan ruokakorin kalleimpia tuotteita.

Luomulihajalosteiden tarjonta on vielä vähäistä, mutta kasvussa. Syksyllä 2013 markkinoille on tullut muutamia uusia luomulihajalosteita, joiden myötä voi odottaa piristystä markkinan kasvuun.

Luomukaritsan lihasta suurin osa ja jonkin verran myös luomupihvikarjan lihasta markkinoidaan suoraan tuottajilta kuluttajille tai ravintoloille.

Luomu kiinnostaa lihantuottajia

Luomualan tavoitteena on kolminkertaistaa luomumarkkina vuodesta 2011 vuoteen 2015, eli nostaa markkinan arvo 330 miljoonaan euroon. Tämän tavoitteen pohjalta Pro Luomu ry:n koordinoima luomulihan arvoketjuryhmä on arvioinut eri tuoteryhmien markkinapotentiaalia ja sitä vastaavaa tuotantoa.

Luomunaudan- ja -sianlihan osalta myyntipotentiaaliksi arvioitiin 2,7 %:n osuus tuorelihan myynnistä ja 1,8 % tuoreiden lihavalmisteiden myynnistä. Broilerinlihan osalta luomun potentiaaliksi arvioitiin 1,5 %.

Tätä kasvupotentiaalia vastaavaksi tuotannon määräksi arvioitiin 6,5 miljoonaan kiloa naudanlihaa ja 2 miljoonaa kiloa sianlihaa. Viime vuoden tuotantomääriin verrattuna tämä edellyttäisi noin 1,5 miljoonan kilon lisäystarvetta sianlihan tuotantoon ja noin viiden miljoonan kilon lisäystarvetta naudanlihan tuotantoon.

Luomulihan arvoketjuryhmä arvioi tuotanto- ja kysyntätilanteen olevan nyt melko tasapainossa, sillä potentiaalia vastaava määrä lihantuottajia on kiinnostunut siirtymään luomutuotantoon.

Pro Luomun luomulihan arvoketjuryhmässä on edustettuna koko tuotantoketju lihantuottajista lihatuotteita jalostaviin yrityksiin ja kaupan alan toimijoihin. Arvoketjuryhmä arvioi ja tarvittaessa tarkentaa potentiaaliennusteita ja tuotantotavoitetta vuoden 2013 myyntien perusteella.

Teksti: MMT Marja-Riitta Kottila, toiminnanjohtaja, Pro Luomu ry LK_FIN_pysty

Tämä artikkeli on julkaistu myös Luomu.fi-sivustolla.

Aiheeseen liittyvää