Edellinen Evira kaipaa lisää luomuviljanäytteitä
Seuraava Luomukinkkuja hyvin saatavilla
Uutiset

Luomukulutus keskittyy länsimaihin

Jaa:

Luomun kulutus maailmalla on kasvanut viime vuosina nopeasti.

Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Organic Monitor arvioi, että vuosina 2008–2012 luomun globaali myynti lisääntyi 27 prosenttia. Viime vuonna maailman luomumarkkinat olivat 52,9 miljardin euron suuruiset.

Konsultti- ja tutkimusyhtiö Organic Monitorin johtaja Amarjit Sahota hahmotteli maailman luomutuotannon ja -kulutuksen kokonaiskuvaa puhuessaan lokakuun alussa Luomuelintarvikepäivässä Helsingissä. Hän kertoi, että luomuviljelyä harjoitettiin vuonna 2013 yhteensä 37,5 miljoonalla hehtaarilla.

globaalikulutus
Luomun kulutus on keskittynyt länsimaihin. Lähde: Organic Monitor

– Suurimmat luomutuotantoalat ovat Oseaniassa ja Euroopassa, kun luomun kulutus puolestaan keskittyy Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Noin puolet maailman luomumarkkinoista sijaitsee Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Amerikassa hyvä myötätuuli

Sahotan mukaan luomun kasvu on aivan viime aikoina ollut ripeintä Pohjois-Amerikassa. Mantereen valtavilla markkinoilla luomulla on 3–4 prosentin markkinaosuus.

Kulutuksen odotetaan yhä kasvavan, jos tarjonta vain pysyy kysynnän perässä. Uudella mantereella luomun tärkein jakelukanava ovat supermarketit.

Luomun kulutus lisääntyy myös Aasiassa, joskin lähtötaso on matala: luomun markkinaosuus on alle prosentin. Myös Aasiassa kulutuksen odotetaan lisääntyvän, mutta markkinoiden kasvu perustuu pitkälle tuontiin. Aasian tärkeimmät luomumaat kulutuksen näkökulmasta ovat Kiina, Etelä-Korea ja Japani.

Euroopan markkinat piristymässä

_MG_0401_FB
Amarjit Sahota Luomuelintarvikepäivässä.

Sahota kertoi, että Euroopan luomumarkkinat ovat tällä hetkellä hieman Pohjois-Amerikkaa pienemmät, osin euron heikon kurssin takia. Luomumarkkinoiden laajuutta tarkasteltaessa Euroopan johtavia luomumaita ovat Saksa, Ranska, Italia ja Iso-Britannia.

– Luomulla on Euroopassa noin 2–3 prosentin markkinaosuus, ja luomumyynnin kasvuvauhti on jälleen piristymässä. Eurooppalaiset ostavat luomunsa supermarketien lisäksi erikoiskaupoista, hän selvitti.

Sahota kertoi, että eurooppalaisten per capita -luomukulutus on keskimäärin noin 40 euroa. Maakohtaiset erot ovat kuitenkin suuret: per capita -luomukulutuksen kärkimaita ovat Sveitsi, Tanska ja Itävalta, joissa luomuun käytetään 120–180 euroa per henkilö vuodessa.

Suomalaiset ostavat luomua noin 39 eurolla vuodessa.

Luomu plus -strategioilla uusia asiakkaita

Luomun menekin kasvusta huolimatta alan yritykset ovat globaalisti monien haasteiden edessä. Kilpailu hyllytilasta on kiristymässä, ja toisaalta tekemistä riittää tarjonnan ja kysynnän välisen tasapainon löytämiseksi. Lisäksi luomun on pystyttävä erottautumaan monista muista elintarvikkeen tuotantotapaa kuvaavista merkeistä.

Luomun matala markkinaosuus kertoo Sahotan mukaan siitä, että aktiivisia luomukuluttajia on vasta pieni osa valtaväestöstä. Hän totesi, että uusia kuluttajaryhmiä on saatava ostamaan luomua, jos alan yritykset haluavat kasvattaa bisnestään ja välttää törmäämisen ”vihreään lasikattoon”.

– Monet luomua valmistavat yritykset ovat saaneet tuotteilleen uusia kuluttajia kehittämällä erilaisia luomu plus -strategioita. Ne ovat vastuullisuutta ja kestävää kehitystä kuvaavia asioita kuten terveellisyys, reilu kauppa, paikallisuus, hiilineutraalisuus tai ekologinen pakkaus, Sahota korosti.

Onnistuneita luomu plus -strategioita ovat luoneet muun muassa luomusoijatuotteita valmistava Alpro ja luomumuroja ja -mysliä valmistava Alara Wholefoods, jotka ovat brändänneet tuotteensa ensisijaisesti terveellisyydellä. Maailman johtava luomusuklaanvalmistaja Green & Black´s profiloituu eettisyydellä, ja Hollannissa Bio+-tuotemerkin alle on koottu laaja tuoteperhe kohtuuhintaisia arjen luomuelintarvikkeita.

Terveelliset peruselintarvikkeet suosituimpia

Suosituimpia luomutuotteita maailmalla ovat tuoretuotteet ja muut terveellisinä pidetyt tuotteet. Luomuna ostetaan etenkin hedelmiä ja vihanneksia sekä maitotuotteita ja lihaa.

Samalla kun luomun kulutus kasvaa, sen tarjontaketjut ovat muuttumassa. Esimerkiksi Euroopassa vähittäiskaupat kokoavat omia luomun tarjontaketjujaan ja avaavat luomuun erikoistuneita myymälöitä. Luomualan yritykset myös rationalisoivat toimintaansa yhdistymisten ja yritysostojen myötä.

– Tarjontaketjun rationalisoinnin tavoitteena on toisaalta varmistaa luomuraaka-aineen ja -tuotteiden saatavuus, toisaalta tuoda luomu lähemmäs kuluttajaa jakelukanavia kehittämällä. Samalla pyritään jakamaan liiketaloudellista riskiä, Amarjit Sahota sanoi.

Aiheeseen liittyvää