Edellinen Luomusianlihantuotanto lisääntyi kolmanneksen
Seuraava Vastuullisuusmerkit haastavat kuntavaaliehdokkaat
Uutiset

Luomu Suomessa 2016 kokoaa hyvän luomuvuoden

Jaa:

Sekä ruoan tuotanto että kulutus Suomessa luomuistuivat viime vuonna.

Luomun osuus maan viljelyalasta nousi yli 10 %:iin ja luomutuotteiden myynti päivittäistavarakaupassa 2 %:iin. Luomuruokaa tarjotaan yhä useammin myös ravintoloissa ja julkisissa ruokapalveluissa.

Luomun tuotannon ja kulutuksen kehityksestä viime vuonna kertovat keskeiset tilastot on kerätty Luomu Suomessa 2016 -koosteeseen, joka on julkaistu Pro Luomun nettisivuilla.

Suomessa oli viime vuonna yli 4 400 luomutilaa, joilla oli yhteensä lähes 241 000 hehtaaria luomuviljeltyä peltoa.  Eniten luomualaa eri maakunnista oli Pohjois-Pohjanmaalla. Myös Suomen luomusertifioitu keruuala lisääntyi ja nousi 13 miljoonaan hehtaariin. (Hehtaariluku päivitetty 30.3.2017 julkaistujen Eviran lopullisten lukujen mukaan.)

Luomutuotteiden myynti päivittäistavarakaupassa kasvoi 14 % ja oli 273 miljoonaa euroa. Suurin luomutuoteryhmä arvossa mitattuna olivat hedelmät ja vihannekset, toiseksi suurin luomumaidot ja kolmanneksi suurin kananmunat. Kananmunien tuoteryhmässä luomun markkinaosuus oli yli 15 % (arvosta).

Lähteinä julkiset tilastot ja kyselytutkimukset

Luomu Suomessa -koosteen tiedot ovat peräisin pääasiassa viranomaisten julkaisemista tilastoista. Lisäksi koosteen laatimisessa on käytetty Pro Luomun ja EkoCentrian teettämien kyselyjen ja kartoitusten tuloksia.

Jokaisen taulukon ja graafin yhteydessä on kerrottu kyseisen tilaston lähdeorganisaatio, joten tarkempaa informaatiota kaipaava löytää alkuperäisen tilaston helposti. Viimeiset koosteen tilastoista päivitetään huhtikuussa, kun viranomaisten kaikki tiedot ovat saatavilla. Kooste julkaistaan silloin myös englanninkielisenä.

Luomu Suomessa 2016 -kooste on saatavilla pdf-tiedostona netissä. Esityksen saa käyttöönsä power point -versiona pyytämällä sitä osoitteesta info(at)proluomu.fi. (Kooste päivitetty 28.6.2017.)

Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut Luomu Suomessa 2016 -koosteen tuottamista.

Aiheeseen liittyvää