Edellinen Tervetuloa luomutilalle 30. elokuuta!
Seuraava Oikeutta Eläimille -yhdistyksen luomusikalavideo ei oikein shokeeraa
Uutiset

Lihayhtiöiden yhteistyö lisää luomulihan tarjontaa

Jaa:

Suomen johtavat luomulihatalot Lihatukku Harri Tamminen Oy ja Pajuniemi Oy aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on saada kotimainen luomuraaka-aine tuotteistettua aiempaa tehokkaammin. Samalla markkinoille saadaan uutuustuotteita.

Yhteistyö ei lyö kilpailua korville, sillä Tamminen on erikoistunut tuorelihatuotteisiin ja Pajuniemi lihavalmisteisiin. Myös kypsiä pakastelihatuotteita valmistava Lagerblad Foods Oy liittyy yhteistyökuvioon, ja sen kehittämiä luomutuotteita on jatkossa tarkoitus markkinoida sekä ravintola- että vähittäiskauppasektorille.

Tamminen ja Pajuniemi jalostavat yhteensä noin 700 000 kiloa kotimaista luomulihaa vuodessa, mikä lisäksi kumpikin yritys jalostaa myös tavanomaisesti tuotettua lihaa. Tammisen raaka-ainehankinnasta vastaa HK Agri ja Pajuniemelle liha tulee Atrian A-Tuottajien kautta.

Raaka-aineen käyttö tehostuu

Toimitusjohtaja Pasi Tamminen Tammiselta kertoo, että yhteistyön mahdollisuutta ryhdyttiin miettimään viime vuoden syksynä ja etsimään siihen sopivaa kumppania. Ideana oli, että luomutuotettu raaka-aine pitäisi saada aiempaa tarkemmin luomuna markkinoille.

– Meidän koneisto tekee luomupossusta ja -naudasta tuorelihatuotteita, joten meiltä jää jatkuvasti yli jotain lihalajitelmia. Pajuniemellä on vastaavasti luomuraaka-ainetta, jota he eivät voi käyttää lihavalmisteisiin, mutta joka tuorelihatuotteissa toimii ihan hyvin, Tamminen selvittää.

Pajuniemellä otollisen hetken yhteistyölle loi se, että yrityksen ohjaksissa aloitti viime vuonna uutena toimitusjohtajana Peter Westerholm. Hän ei ole aiemmin toiminut elintarvikebisneksessä ja hämmästyi siitä, miten vähän alan yritykset tekevät yhteistyötä keskenään.

– Ajatuksenani oli alusta asti hakea hyviä partnereita, joten kartoittelin yhteistyönäkymiä yleisellä tasolla. Näkemys vahvistui, kun opin tuntemaan alaa: luomuraaka-ainetta ei voi ostaa silloin kun sattuu tarvitsemaan eli normaalilla kysynnän ja tarjonnan periaatteella, vaan kysynnän ja tarjonnan kohtaamista on optimoitava, Westerholm kertoo.

Uutuuksia syksyllä kauppoihin

Tamminen ja Pajuniemi ovat jo aloittaneet yhteistyön keskinäisen lihakauppansa osalta. Myös kuluttajat pääsevät hyötymään siitä laajenevana luomulihavalmisteiden valikoimana, jos kaupan ketjut kiinnostuvat asiasta. Pasi Tammisen mukaan kaupan edustajat ovat alustavasti suhtautuneet positiivisesti asiaan.

Kaupan hyllyille ei kuitenkaan haluta mennä side silmillä, minkä takia yritykset neuvottelevat parhaillaan kaupan kanssa siitä, millä uutuuksilla kannattaisi lähteä liikkeelle. Tavoitteena on saada vähittäiskauppojen valikoimiin 2–3 uutta luomulihavalmistetta Pajuniemeltä.

Kuluttajat pääsevät näitä uutuuksia tosin testaamaan jo aiemminkin: niitä on saatavilla myös Pajuniemen omassa myyntipisteessä Helsingin Vanhassa Kauppahallissa, joka avaa ovensa remontin jäljiltä 9. kesäkuuta.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Pasi Tamminen/Lihatukku Harri Tamminen Oy, puh. 040 568 6623 ja toimitusjohtaja Peter Westerholm/Pajuniemi Oy, puh. 040 826 7199

Aiheeseen liittyvää