Edellinen Luonnonmarjoista Lapin luomuvaltti?
Seuraava Luomuhankkeet listattu
Uutiset

Keski-Suomi lämpenee luomulle hitaasti

Jaa:

Keski-Suomi on vasta syttynyt luomulle.

Maakunta sijoittuu vielä häntäpäähän Suomen luomutuotannon tilastoissa, mutta parin viime vuoden aikana kasvu on ollut hieman koko maan keskiarvoa ripeämpää. Vuonna 2012 luomumaatilojen määrä Keski-Suomessa lisääntyi Eviran ennakkotietojen mukaan 8 % ja luomupeltoala kasvoi 12 %, kun koko maan luvut olivat 7 % ja 11 %.

Luomutiloja on nyt 5,2 % keskisuomalaisista tiloista ja luomupeltoa 6,0 % maakunnan peltoalasta.  Koko Suomen vastaavat luvut ovat 7 % ja 9 %. Ylijohtaja Juha S. Niemelä Keski-Suomen ELY-keskuksesta arvioi luomun kasvavan kuluttajavetoisesti.

– Sanoisin, että lähiruoka ja luomu ovat yleisiä trendejä, ja kuluttajat ovat oppineet maksamaan niistä vähän enemmän kuin tavanomaisista tuotteista. Lisäksi Jyvässeudulla on virinnyt ruokapiiritoimintaa; ihmiset arvostavat sitä, että ruoka tulee suoraan tilalta ja sen alkuperä tunnetaan varmasti, Niemelä pohtii.

Kasvun jatkuminen edellyttää yhteispeliä

Keski-Suomessa luomu on viime vuosina vahvistunut etenkin viljantuotannossa ja myös luomumustaherukan tuotanto on lisääntynyt. Maakunnan luomumehiläispesien määrä on jopa suurin Suomessa. Sen sijaan nautoja ja avomaan vihannestuotantoa Keski-Suomessa on luomuna toistaiseksi vain vähän.

– Luomulihaa on tulossa jonkin verran lisää markkinoille parin vuoden kuluttua. Luomulihantuotannossa Keski-Suomi voisi olla vahvakin tekijä, ja toinen mahdollinen kasvuala voisivat olla luomumarjajalosteet, Niemelä miettii.

Hän toteaa, että luomun kasvun jatkuminen Keski-Suomessa vaatii tiivistä yhteispeliä kaikilta alan toimijoilta. Niemelä toivoo aktiivista roolia myös kauppaketjuilta, jotta niiden valikoimissa nähtäisiin yhä enemmän paikallisia luomutuotteita.

Lisää luomua -kiertue päättyy Laukaaseen

Ylijohtaja Niemelä tarkastelee luomutuotannon ja -kysynnän näkymiä Keski-Suomessa Lisää luomua -kiertueen seminaarissa, joka pidetään Laukaassa keskiviikkona 16.1.2013. Laukaan tilaisuus päättää Pro Luomun koordinoiman kiertueen, joka on vieraillut syksyn 2012 aikana yhteensä 11 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Laukaan seminaarissa kuullaan myös luomutuottajien sekä kaupan ja teollisuuden edustajien näkemyksiä. Äänen pääsevät myös tutkimuksen edustaja sekä luomuvalvonnan asiantuntija. Infopisteissä esitellään mm. etujärjestöjen, neuvonnan ja koulutuksen luomutarjontaa. Seminaarin ohjelma löytyy täältä.

Tilaisuuden järjestävät Pro Luomu ry, ProAgria Keski-Suomen Kasvi-idea Keski-Suomessa -hanke ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Maitoa ja naudanlihaa Keski-Suomesta -koulutushanke. Lisää luomua -kiertuetta tukee maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju.

Lisätietoja: luomuneuvoja, hankevetäjä Eeva-Liisa Neuvonen/ProAgria Keski-Suomi, puh. 020 747 3323 ja toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry, puh. 040 581 9252

Aiheeseen liittyvää