Luomupuuro-haaste hankkeille

Kuka tempaisee parhaiten?

Luomun koordinaatiohanke haastaa mukaan luomupuuron maailmanennätykseen kaikki ruokaan liittyvät hankkeet Suomessa ja julistaa kilpailun: Mikä hanke järjestää mieleenpainuvimman kampanjan edistääkseen maailmanennätyksen syntyä?

Kenellä on eniten pöhinää? Kuka saa aktivoitua kuluttajia tai alueensa muita yhteisöjä ja yrityksiä? Kuka pääsee kertomaan luomupuurosta medialle; kuka kouluihin tai kaupungintalolle?

LuomupuuronME -kampanjan asiantuntijaraati valitsee voittajaksi määrällisin ja laadullisin kriteerein hauskimman, mieleenpainuvimman ja/tai vaikuttavimman kampanjan. Pääpaino voittajan valinnassa on ennen ennätyspäivää tapahtuneessa kampanjoinnissa, mutta raati huomioi myös ennätyspäivänä tehdyn tempauksen ja tarjottujen luomupuurojen määrän.

Osallistu kilpailuun ilmoittautumalla mukaan kampanjaan hankkeena!

Elokuussa 2017 kampanjaan osallistuneille hankkeille lähetetään lomake, jossa pyydetään kertomaan, miten hanke on osallistunut valmennusohjelmaan ja kuinka kampanjointi on sujunut. Ansioituneita hankkeita saatetaan myös haastatella voittajan selvittämiseksi. Voittaja julkaistaan maailmanennätyksen julkistamisen yhteydessä 7.9. Kansallismuseossa.

Luomupuuron ME -sivusto

Kampanjoidaan yhdessä luomun puolesta kohti syyskuuta ja ennätyspäivää!

Luomun koordinaatiohanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. maaseutu2020_oranssi

lippu_ja_tunnuslause(1)