Luomu myi hyvin USA:ssa vuonna 2015

Luomutuotteiden myynti Yhdysvalloissa lisääntyi viime vuonna noin 12 % edellisvuoteen verrattuna. Luomua myytiin arviolta lähes 37 miljardilla dollarilla vuonna 2015.

Luomuteollisuuden etujärjestö OTA (Organic Trade Association) arvioi, että luomun markkinaosuus Yhdysvalloissa oli lähes viisi prosenttia elintarvikkeiden kokonaismyynnistä jo vuonna 2014. Myös maan luomutuotanto on kasvanut, mutta kysyntää hitaammin.

Hevi ja maitotuotteet suosittuja luomuna

Luomun kysyntä Yhdysvalloissa on kasvanut tasaiseen tahtiin 1990-luvulta lähtien, ja sen myötä myös tarjonta on kehittynyt. Viime vuosina luomuvalikoimiaan ovat laajentaneet etenkin maan suurimmat vähittäiskaupan ketjut kuten Costco, Kroger ja Walmart.

Ostetuimpia luomutuotteita Yhdysvalloissa ovat hedelmät ja vihannekset sekä maitotuotteet. Luomuhedelmien ja -vihannesten tuottajat myyvät monesti tuotantonsa suoramyyntinä kuluttajille. Nestemäisen maidon kokonaismarkkinoista luomulla on noin viiden prosentin osuus.

Myös luomuleivän, luomuvalmisruokien sekä -välipalatuotteiden ja -juomien myynti on kasvanut. Niin ikään luomusiipikarjanliha sekä punainen luomuliha ovat kasvavia tuoteryhmiä.

Lähde: Catherine Greene/USDA Economic Research Service: Consumer Demand Bolstering Organic Production and Markets in the U.S.

Tämä aineisto on tuotettu maa- ja metsätalousministeriön tuella. logo_elokuu_2013_pieni